Kukkolankoskenlasku kumiveneellä

Tornionjoki on Pohjois-Euroopan suurin vapaana virtaava siian ja lohen kutujoki. Kukkolankoski on Tornionjoen helmi. Kukkolankoskenlasku suoritetaan kumilauttaa käyttäen ja asiakkaat osallistuvat toimintaan lautalta meloen. Toiminta alkaa turva- ja melontaohjeiden läpikäynnillä.

Ohjelma sisältää kaksi laskukertaa 

Syöksy ( sprint )
Ensimmäisessä laskussa lasketaan läpi perusrata. Se on kosken nopein reitti ja kulkee pitkin Suomen ja Ruotsin valtakunnan rajaa. 

Pujottelu ( slalom )
Toisella laskukerralla suoritetaan tehtävärata jonka tehtävät ovat kohtuullisen haastavat. 

Saatavuus: tavallisesti noin kesäkuun alusta lokakuun loppuun

Lähtöpaikka:
Pohjolan Pirtti, os. Koskitie 130 Kukkolankoski. Torniosta 15 km Jokivarrentietä (E8) pohjoista kohti. Erikseen tilattaessa myös Ruotsipuolelta, Niittyrannasta, josta nouto Suomenpuolelle veneellä.

Koskenlaskutapahtuman kesto
on noin 1,5 tuntia.

Jaettava varustus:
sadeasu, kumikengät, koskenlaskuliivi ja -kypärä.
On hyvä ottaa mukaan vaihtovaatteita (t-paita, alusasu) ja pyyhe.

Soveltuvuus: Edellyttää normaalia fyysistä kuntoa.

Ikäraja: soveltuu vähintään 15 vuotta täyttäneille ja alle 18 vuotiaat vanhempansa seurassa.

Hinta: 40,00€ per henkilö sisältää kaksi laskukertaa sekä tarvittaessa "Toistuksen".

Hyvä tietää

Koskenlaskutoiminnassa noudatetaan Suomen melonta ja koskenlaskuyrittäjät ry:n antamia ohjeita koskenlaskussa käytettävien veneiden turvallisuudesta ja käytöstä. Pohjolan Safareilla on dokumentoitu SFS-EN ISO 9001:2000 standardiin perustuva  Laatu-, Turvallisuus- ja Ympäristöhallintajärjestelmä. Osanottajia pyydetään tarkistamaan vakuutuksiensa voimassaolo koskenlaskussa.  Sääolosuhteet ja vedenkorkeuden vaihtelut saattavat muuttaa laskureittejä ja aikatauluja tai estää koskenlaskun suorittamisen.

Tiedustelut ja varaukset: numerosta 0400 692301

Pyydän toimittamaan osanottajista nimilistan ja vahvistuksen sähköpostitse
osoitteeseen info@nordicsafaris.com

Koskenlaskun oheisohjelmana Pärske lauttaretki Styyrmannin saaren mukhan.

Jos ryhmässänne on henkilöitä jotka eivät tälläkertaan halua koskenlaskuun, on heille mahdollista järjestää rauhallinen lauttaretki Suomen ja Ruotsin rajajoella. Lauttaretki on helpompi tapa tutustua Tornionjokeen.  Kippari ohjaa ja perämoottori kuljettaa lautaa. Voit rauhassa istua pöydän ääressä nauttimassa maisemista.  

Saatavuus: tavallisesti noin kesäkuun alusta lokakuun loppuun

Lauttaretki kestää noin tunnin ja on suositeltavaa että ryhmän koko on vähintään 6 henkilöä.

Lähtöpaikka:
koskenlaskun lähtöpaikka eli Pohjolan Pirtti, os. Koskitie 130 Kukkolankoski 

Retkelle jaettava varustus:  pelastusliivit ja tarvittaessa sadeasu sekä kumikengät. On hyvä huomioida säänmukainen henkilökohtainen pukeutuminen.

Soveltuu normaalin fyysisen kunnon omaaville ja vähintään 12 vuotta täyttäneille henkilöille. 

Hinta: 40,00€ per henkilö